Olen huolissani uudesta suuntauksesta, jossa koiralle ei aseteta lainkaan rajoja. Pennun kasvatuksessa ei käytetä ollenkaan sanaa ”ei”. Itse kuulun ns. keskitien koirankouluttajiin, jotka kasvattavat ja kouluttavat koiran positiivisesti, mutta rakkauteen kuuluu myös selkeät rajat. Rajoja tarvitaan, kun kasvava yksilö (lapsi tai koiranpentu) haluaa jotain, mitä ei voi saada, tai yksilö joutuu odottamaan sitä. Kasvatuksen tärkeimpiä merkityksiä on opastaa kasvava yksilö ottamaan huomioon muut yksilöt ja yhteiset pelisäännöt. Rajoja tarvitaan kasvavan yksilön suojelemiseksi asioilta, joita yksilö ei voi vielä käsitellä ja ymmärtää.

Mitä ovat normaalit rajat?

Rajat ovat henkisiä ja fyysisiä suojia yksilön hengissä ja terveenä pysymisen, sekä yleisen yhteiskunnassa hyväksytyksi tulemisen kannalta. On tärkeää ymmärtää, että rajat suojelevat eivätkä vahingoita kasvavaa yksilöä. Pennun emo, pennun omistaja, lapsen äiti ja isä, asettavat rajoja esimerkiksi siitä, että mitä purraan ja mitä ei, mitä lapsi laittaa suuhun, milloin rauhoitutaan ja milloin saa riehua (itsehillintä ja –hallinta), minne liikutaan ja minne ei, miten kohdellaan muita yksilöitä (aikuisia ja kasvavia) jne.

Mitä on johdonmukaisuus rajojen käytössä?

Jokaisella kasvavalla yksilöllä on oma temperamenttinsa ja synnynnäinen halu tehdä asioita rauhallisesti tai vilkkaasti, kuten esimerkiksi ympäristöön tutustuminen ja sen tutkiminen. Yksilön taipumukset huomioon ottaen rajojen asettamisessa on eroja, ja rajat vaihtelevat kasvavan yksilön eri ikäkausina. Rauhallinen ja luonteeltaan rohkaisua ja tukea vaativa yksilö voi saada paljonkin vapauksia, kun taas kiihkeän vilkas ja jatkuvasti ympäristöään tutkiva yksilö saa eri tavalla rajoja, muistutuksia ja hillitsemistä.

Tärkeintä rajojen asettamisessa on se, että ne olisivat yksilökohtaisesti johdonmukaisia. Hyvä esimerkki tällaisesta on koiran pennun aggressiivinen käytös omistajaa kohtaan. Koira ei saa koskaan uhkailla, häätää tai purra omistajaansa. Toinen hyvä esimerkki on, että koiran tulee omistajan tahdosta (katse, puhe, kosketus, eleet, syliin ottaminen) osata rauhoittua tilanteessa kuin tilanteessa. Kun pienelle pennulle opettaa, että sylissä rauhoitutaan omistajan puhuessa rauhoittavasti, eikä sylistä pääse pois kuin pennun rentouttaessa oman kehonsa, se oppii nopeasti rauhoittumaan ihmisen tahdosta. Jos pentu rimpuilee sylissä, se ei pääse mihinkään, vaan pysyy sylissä – kunnes rentoutuu. Tämä rauhoittumisen taito johtaa siihen, että kynsien leikkuu opetetaan pennun ollessa rento, samoin turkinhoito, pennun tutkiminen, sirun lukeminen jne. Koira oppii kohtaamaan elämässään kaikenlaisia tilanteita rennosti. Tätä taitoa vaalitaan koko koiran elinikä johdonmukaisesti.

Johdonmukaisuus helpottaa kasvavaa yksilöä

Rajojen asettaminen on usein käytännön tilanteissa epämiellyttävää ja vaikeaa. Kasvava yksilö suuttuu, pettyy ja turhautuu, kun hän ei saa haluamaansa, tai yksilöä rajoitetaan tai yksilöltä vaaditaan jotain. Yksilön pettymys aiheuttaa syyllisyyttä ja epävarmuutta rajojen asettajassa. Mutta jos tässä kohtaa annetaan periksi, se on kasvavan yksilön kannalta vahingollista. Yksilö oppii, ettei omistaja (tai äiti tai isä) tarkoita, mitä hän sanoo. Kasvavan yksilön sinnikkyys tahdon läpi saamiseksi kasvaa. Omistajan, äidin tai isän uskottavuus haihtuu yksilön mielessä. (Lähde: Mannerheimin Lastensuojeluliitto)

Aikuisen yhdeksi työkaluksi tulee kommunikointi. Ihmisten kesken keskustelu lisääntyy, ymmärretään entistä enemmän perusteluja ja kompromisseja, vaihtoehtoja ja niiden seurauksia. Koiran kanssa kommunikointi tehdään tunteita herättävillä katseilla, puheessa olevan äänen painoilla, eleillä ja kosketuksilla. Koiralle annetaan oikea-aikainen palaute, hyvä tunne tai paha tunne sen mukaan, mikä käytös koiralla on ja minkä käytöksen halutaan arkielämässä kasvavan tai vähentyvän. Koiran omistaja kouluttaa ja kasvattaa koiransa oikea-aikaisilla positiivisilla vahvisteilla tekemään käytöksiä, temppuja ja kilpailusuorituksia, ja omistaja asettaa myös rajoja arkielämään sekä rajoja yhteiskunnan koirakurisääntöjen mukaisesti, sekä uskaltaa aiheuttaa pettymyksiä koiranpennulle arjessa. Pentu oppii käsittelemään stressiä nopeasti, se oppii rauhoittumaan nopeasti. Se oppii, että kaikesta selviää tekemällä yhteistyötä ihmisten kanssa sekä käyttäytymällä rennosti ja rauhallisesti eri tilanteissa ja paikoissa eri ihmisten kanssa.

Mitä rajattomuudesta seuraa?

On olemassa tasapainoisia ihmisiä ja koiria, jotka ovat kasvaneet ilman rajoja. Heidän synnynnäiset luonteenpiirteet ja ominaisuudet ovat sopineet tähän tapaan kasvaa. He ovat rauhallisia temperamentiltaan ja pyrkineet saamaan ympäristöstään ja seurastaan hyväksyntää käyttäytymällä lähtökohtaisesti miellyttävällä tavalla ja he ovat myös saaneet paljon rakkautta ja hyväksyntää kasvaessaan. Tämä on vahvistanut näitä käytöksiä oikeaan suuntaan.

On olemassa kuitenkin liian paljon rajattomina kasvaneita koiria ja ihmisiä, joilla on paljon epätasapainotiloja. Rajattoman yksilön ”oireisiin” kuuluvat esimerkiksi malttamattomuus odottaa omien tarpeiden tyydyttymistä, rauhoittumiseen ja pysähtymiseen kykenemättömyys, itsensä hoitamisen ja käsittelyn vastustaminen (esim. kynsien leikkaaminen, harjaaminen, eläinlääkärin tekemä tutkiminen, sirun lukeminen), omistajan pureminen ”vahingossa” leikin varjolla, omistajan pureminen tilanteissa joissa koira ei halua tulla kosketetuksi tai estetyksi (esim. ohitustilanteessa hihnalla estetään koiraa ja koira puree sen vuoksi omistajaa), liika kiltteys, auktoriteettien vastustaminen, ”tyranni” joka vaatii kaiken itselleen, muiden tarpeiden huomioimattomuus, passiiviseksi jättäytyminen, aloitekyvyttömyys, syyllisyyden tunne, masentuneisuus, ahdistuneisuus, sisäisen turvattomuuden tunne ja pelkotilat.

Mitä rajoista seuraa?

Kun kasvavalle yksilölle annetaan paljon rakkautta ja hyväksyntää, sekä rajoja asetetaan terveellä tavalla, yksilö oppii elämää yhteisössä ja yhteiskunnassa, oppii sietämään stressiä, oppii käsittelemään tunteitaan, oppii tasapainoista ja eheää tunneilmaisua, tervettä itsetuntoa, itsehillintää ja –hallintaa, luottamusta itseen ja toisiin, sisäistä turvantunnetta, itsen ja toisten rajojen kunnioitusta, itsen ja toisten arvostusta, syvää läheisyyden tunnetta, halua tehdä yhteistyötä jopa silloin, kun yhteistyön aihe tai siitä saatava palkkio ei juuri sillä hetkellä ole yksilöä kiinnostava. Kasvava yksilö on itsevarma, rauhallinen ja rauhoittumiseen kykenevä aikuisenakin. Yksilö antaa käsitellä ja tutkia itseään ja hoitaa itseään. Yleisesti yksilö tuntee olevansa turvassa ja hyväksytty tässä yhteiskunnassa.