Koiraharrastus on upea elämäntapa. Se antaa elämyksiä ja tunnekokemuksia laidasta laitaan. On pettymyksiä, onnistumisia, iloa, intohimoa, turhaumaa, verta, mustelmia, hikeä, kyyneliä onnesta ja surustakin. Koiraharrastuksen kautta saattaa löytää elämänsä rakkaimmat ystävät – neli- ja kaksijalkaiset. Koiransa kanssa voi harrastaa useita upeita lajeja ja uusista lajeista on ihana innostua valtavasti.
Mitä tapahtuu, kun ohjaaja on kohtalaisen temperamentin omaava (ns. kiltti ihminen), tunnollinen, helposti innostuva ja taipuvainen olemaan mieliksi muille, aavistuksen kykenemätön sanomaan ”ei”, pelkää jäävänsä porukan ulkopuolelle, pelkää että ei:n sanominen aiheuttaa muille pettymystä, on riittämättömyyden tunnetta, huonommuuden tunnetta, huonoa omatuntoa, kun ei enää jaksa eikä kykene?
Olen itse työnarkomaniaperheen lapsi. Minut on kasvatettu saamaan hyväksyntää vain tekemällä. Jos on paikallaan, tekemättä mitään, tulee paheksutuksi. Kuulostaa ihan tältä nykypäivän yhteiskunnalta. Sekään ei oikein hyväksy paikallaan olemista, läsnäoloa ja tekemättömyyttä. Minulla on myös nuo yllä edellä mainitut ominaisuudet. Mitä tapahtuu näille ihmisille elämässä, jossa käydään arkisin 8 tuntia töissä ja sen jälkeen harrastetaan koiran kanssa joka ilta ja joka viikonloppu? Siinä käy niin, että ollaan aluksi innostuneita ja lopuksi täysin uupuneita. Minä olen loppuun palanut, pari kertaa kevyesti ja yhden kerran raskaasti – ”puoliksi kuollen”.
Jossain kohdassa on se hetki, kun pitäisi pysähtyä, ottaa tilaa vaan olla ja hengittää. Antaa oman kropan ja koiran palautua täydellisesti. Mutta sitä hetkeä ei huomaa eikä kuule, koska on jo valmiiksi niin väsynyt ja niin monta projektia päällä (mm. hakuradalla tyhjien pistojen treenaaminen, esineruudussa ketjutusta, että koira osaa tuoda ne 2 esinettä peräkkäin ilman palkkaa – ja ai niin se esineen mälvääminen pitää treenata pois ja tottiksessa on ainakin 10 juttua, mitä pitää vielä treenata…). Sitten tulee joku tuttu ihana ihminen, joka pyytää tekemään hommia BH-kokeeseen ja auttamaan hakukokeen kanttiiniin. Ei vaan voi sanoa ”ei” tuolle ihmiselle. Koska ihana.
Koira tarvitsee hyvinvoivan peilin
Koira on peili, josta ohjaaja näkee itsensä. Katso koiraasi ja tiedä, millainen olet. Kirjoitan tästä aiheesta myöhemmin oman artikkelin. Uupunut ohjaaja on henkisesti ja fyysisesti heikko, jota henkisesti ja fyysisesti vahvan koiran on vaikea kunnioittaa. Tehdäkseen onnistuneita tasapainoisia harjoituksia ja suorituksia koirakin tarvitsee siis hyvinvoivan peilin. Siis ohjaajan. Jos ohjaaja on uupunut, hän ei pysty täysin keskittymään tekemiseen, tulee muistikatkoksia, ponnetonta liikkumista, kannustamatonta puhelua ja yhteistyötä. Ohjaajan epätasapainoinen olotila aiheuttaa koirassa epätasapainoa, epävarmuutta ja virheiden tekemistä.
EI:n sanominen
Ohjaajan hyvinvointi on prioriteetti numero yksi. Se alkaa rajojen asettamisesta. Rajojen asettaminen on usein todella vaikeaa. Mitä enemmän jostain ihmisestä pitää, sitä vaikeampaa ei:n sanominen on tälle henkilölle. Mutta rajan asettaminen suojaa ihmistä itseään henkisesti ja fyysisesti. Se on vaan asetettava, siitä huolimatta, että toinen voi pettyä. Useimmiten ihmiset kuitenkin ymmärtävät, eivätkä pety. Kun olet opetellut sanomaan muille ”ei”, opettele sanomaan niin myös itsellesi. Vaikka kuinka haluaisit osallistua koirasi kanssa vielä vepeen, rally-tokoon ja rakennusetsintään, niin nyt on se hetki, kun ei osallistuta. Nyt levätään. Kirjoita nämä toiveet ja halut vaikka jääkaapin oveen lapulle muistiin, että teet ne joskus myöhemmin. Mutta nyt se tärkein sana on ”ei”.
Mistä tunnistat uuvuttavan suorittamisen?
Uuvuttavan suorittamisen tunnuspiirteitä on negatiivisen stressin kokeminen (kaikki tuntuu raskaalta työltä), urautuneisuus (luovuuden puute), ”unessa” tekeminen, itsensä ja/tai koiransa vertaileminen muihin, kiire ja hosuminen, muistihäiriöt harjoitusten aikana ja jälkeen (ei muista jälkikäteen, mitä tuli tehtyä), tiukka aikataulutus, omien ja muiden odotusten täyttäminen, yliyrittäminen, vaatiminen, puskeminen, ylikontrollointi, tehokkuusajattelu, täydellisyyden tavoittelu, krooninen riittämättömyyden tunne, armottomuus, arvottomuuden tunne, iloton tekeminen, pelkkä velvollisuuksien täyttäminen, ulkoa ohjautuvuus (kuuntelee muita enemmän kuin omaa itseään – omia tunteita ja omaa ”sydäntään”), ulkoa annettujen tavoitteiden ja sääntöjen tavoittelu, muun elämän järjestäminen jonkun tekemisen ehdoilla.
Suorittamisen kierre katkeaa pakon edessä
Suorittaminen loppuu siihen, kun ihmisen takki on tyhjä. Akku loppuu. Lamppu pimahtaa. Tulee uupumus, outoja kiputiloja, sairaus, masennus. Kun ihminen ei itse pysähdy, se pysäytetään. Tulee se hetki, kun joutuu kohtaamaan oman itsensä, joutuu tutustumaan itseensä persoonana ja sieluna, joutuu tutustumaan kaikkiin kymmeniä vuosia padottuihin tunteisiin, tarpeisiin, toiveisiin. Tulee se oman elämän inventaariohetki. Mitä kaikkea elämässäni on nyt? Mitä haluan, että siinä olisi? Mitä en halua? Mitä saa jäädä ja mikä lähtee? Mikä antaa energiaa ja mikä ottaa? Mistä saan iloa ja mistä en? Joskus voi tulla tilanne, että on aika vaihtaa harrastusta. Koira voi kuulua silti elämään tärkeänä elämänkumppanina, mutta sen kanssa kilpaurheilu loppuu. Joskus se taas voi jatkua ja siitä voi oppia nauttimaan uudella tasapainoisella tavalla.
Pysähtyminen
Pysähtyminen on suorittajalle todella pelottavaa. Silloin nousee tyhjyyden tunne, tyhjä olo, ahdistus sekä kaikenlaisia negatiivisia tunteita, joita on padonnut sisälleen. Voi tulla muita addiktioita suorittamisen tilalle (esimerkkinä joidenkin entisten huippu-urheilijoiden alkoholiongelmat). Jos tuntuu, että yksin kykenee kokemaan nämä kaikki nousevat tunteet, hyväksymään ne ja antautumaan niille siksi aikaa, kunnes ne itse häipyvät, niin hyvä juttu. Mutta ei ole häpeä hakeutua puhumaan ammattilaisten kanssa näistä tunteista ja käsitellä ne keskustelemalla. Se on sijoitus omaan hyvinvointiin, joka kannattaa tehdä. On opittava uusia positiivisia ajatusmalleja ja itsepuhelua, on opittava kuuntelemaan omia tunteita, on opittava nauttimaan yksinolosta ja tekemättömyydestä, on opittava tykkäämään itsestä ja omasta seurasta, on opittava antamaan itselle anteeksi (ja omalle lapsuudenperheelle anteeksi), on opittava seisomaan omilla jaloillaan ja on opittava päästämään yksi tai useampi luotettava ystävä suojamuurien taakse läheiseksi rakkaaksi ihmiseksi.
Mistä tunnistat läsnäolon ja positiivisen suorittamisen?
Kilpaurheilu koiran kanssa aiheuttaa samanlaisia tunneryöppyjä kuin golffarilla on maailmanhuipulla. Toisaalta on oma elämä ja perhe, jonka kanssa haluaisi olla ja nauttia, toisaalta on se urheilu, johon itsellä on kova intohimo ja halu ja jossa haluaa kehittyä jatkuvasti paremmaksi. Se aiheuttaa välittömästi sisäisen konfliktin, että miten jakaa tämä rajallinen aika niin, että saa sisäisen rauhan ja kykenee tasapainoisesti elämään omien tarpeidensa ja toiveidensa kanssa.
Positiivisen suorittamisen tunnuspiirteisiin kuuluu tekemisen ilo, olemisen ilo, hetkessä eläminen ja nykypäivässä pysyminen (ei ajaudu ns. ajatusten maailmaan, vaan pysyy ”hereillä”), ilo, halu, levollisuus, levon salliminen itselle ja koiralleen, luovuus, joustavuus, keskittyneisyys, rauhallinen ja varma olo, pysähtyminen tärkeän asian äärelle, jokaisen asian tekeminen tietoisesti, miellyttävät tunnetilat, positiivinen stressi (ns. hyvä draivi), flow-tila, toimivat ihmissuhteet, vastuun ottaminen omasta elämästä ja omasta hyvinvoinnista, oikeus olla inhimillinen ihminen tunteineen kaikkineen, kyky rauhoittua ja olla yksin, kyky kuunnella itseä, kyky kuunnella omaa kehoa (mm. sen kolotuksia ja väsymyksen tasoa), kyky kuunnella omia tunteita, kyky kuunnella omaa ”sydäntä” eli intuitiota eli sielua ja sen toiveita, kyky tehdä elämänvalintoja ”sydämellä”, vapauden tunne, tyytyväisyys elämään, kiitollisuuden tunne, läsnäolo itselle ja muille, itsensä ja koiran kannustaminen tehtävän aikana ja sen jälkeen, lempeä ja hyväksyvä itsepuhelu suoritustasosta riippumatta, armollisuus ja myötätunto itseä kohtaan, itsensä hyväksyminen keskeneräisenä, myös ärtyneenä, väsyneenä ja riittämättömänä.
Kun oma elämä, hyvinvointi ja koiraharrastus ovat tasapainossa, siinä on tilaa tekemiselle, olemiselle, hyville ja huonoille tunteille, ja hyville ihmissuhteille (suhde itseen tärkeimpänä). Päällimmäisinä tunteina ovat sisäinen rauha ja kiitollisuuden tunne.